#Koodisankari Juho Tuuna

Tässä juttusarjassa esitellään Codecontrolin sankaritarinoiden varsinaiset tekijät. Tällä kertaa vuorossa on ohjelmistokehittäjä Juho Tuuna.

Koodinimi: ohjelmistokehittäjä
No 9/9

Koulutus ja tausta

Olen vastikään IT-automaatioinsinööriksi valmistunut ohjelmistokehittäjä. Aiemmalta koulutukseltani olen sähköasentaja. Tulin Codecontroliin ensin harjoittelijaksi ja nyt olen työskennellyt täällä ohjelmistokehittäjänä noin vuoden päivät. Ohjelmoin sovelluksia full stack -kehittäjänä, enemmän kuitenkin frontendissä kuin backendissä. Olen saanut tänä aikana työyhteisöstä valtavasti itselleni: innokkaana uutena tekijänä pyrin sisäistämään kaiken mahdollisen, mitä irti saan.

Erityiset mielenkiinnon kohteet

Työssäni web- ja mobiilisovellusten ohjelmoijana innostun eteen tulevista ratkottavista pulmista: mitä monimutkaisempi ongelma, sitä parempi. On mielenkiintoista päästä selvittelemään pähkinöitä monesta eri näkökulmasta – ja parasta on, kun pääsee käyttämään erilaisia tapoja ja menetelmiä ja lopulta itse keksimään ongelmaan ratkaisun.

Parhaimmat oppimisen paikat

Minulla on intoa kehittyä työssäni ja halua päästä toteuttamaan projekteja alusta loppuun asti itsenäisesti. Tämä on oppimista koko ajan, ja nimenomaan tätä mitä haluan tehdä työkseni. Tekemällä kehittyy ja uuden oppimisessa työyhteisön konkareiden tuki ja apu on ollut erityisen tärkeässä asemassa. Harjoittelijana tuli kantapään kautta opittua esimerkiksi versiohallinnan tärkeys. Nyt tulee jo selkärangasta huolehtia varmuuskopioinnista ja siitä, että tehty työ on hyvässä tallessa.

Ammatillinen päiväuni

Juuri nyt kaikki on täydellisen hyvin. Kun kehityn ja saan lisää kokemusta, tulee mieleen varmasti lisää haaveita, henkilökohtaisia tavoitteita ja erikoistumisajatuksia. Haaveilen siitä, että pääsen joskus yhtä hyvälle tasolle kuin nämä mestarit, joita meillä on jo talossa. Tähtään siis mestariksi, mutta ammattilaisen tasoon tyydyn.

Hyvä tietää

Työyhteisömme nuorimpana tekijänä minulla on etuoikeus olla kokeneiden kollegojen kanssa töissä. Codecontrolin työskentely-ympäristö ja kollegat ovat voittamaton kombo: aina saa sparrausta, tukea – ja tunnelman kevennystäkin, kun sitä tarvitaan.


Palaa sankaritarinoihin